Tansanialainen elämtyyli on rauhallista ja kiireetöntä. Tämä näkyy myös perhe-elämässä. Vaikka oikeastaan koko ajan joku tekee jotakin, ei asioita tehdä vauhdilla tai paniikissa niin kuin usein Suomessa.
Viikolla vanhemmat ovat töissä ja perheen pienimpiä hoitaa perheen naispuoleinen kotiapulainen.
Minun perheessäni äiti tekee piiiiitkiä päiviä sairaanhoitajana. Hän lähtee viiden jälkeen ja palaa usein vasta lähempänä kymmentä. Isä tekee lyhempää päivää joustavalla aikataululla. Työaika hänellä sijoittuu kello yhdeksän ja kello 18 välille. Hyvin harvoin hän palaa vasta kuuden jälkeen töistä.
Perheelläni on kaksi lasta. Poika ja tyttö. Poika on kuusi vuotias ja käy yksityistä päiväkotia. Hän lähtee kouluun seitsemän aikaan ja palaa kotiin kello 14 jälkeen. Tyttö on noin 1,5-vuotias ja on vielä koko päiväisesti kotona. Menee vuoden päästä päiväkotiin. Tyttö ei vielä puhu, mutta on todella fiksu ikäisekseen. Poika on aika levoton sielu, mutta fiksu silloin, kun jaksaa keskittyä.
Perheen äidin sisko toimii toisena apulaisena talossa. Lasten hoitamisen lisäksi hän huolehtii siivouksesta, ruuanlaitosta, pyykeistä ja muista "naisten hommista". Toinen apulainen on mies, joka ei käsittääkseni ole mitään sukua perheelle. Hän hoitaa puolestaan "miesten työt" eli raskaammat, fyysiset hommat, kuten kasvimaanhoito, nurmen leikkaus, kauppareissut ja kanojen hoito. Sisar asuu kanssani samassa huoneessa, mutta miehellä on erillinen asuinrakennus eikä hänellä ilmeisesti ole lupaa tulla sisälle perheen taloon. Ainakaan en ole tähän mennessä hänen nähnyt astuvan sisälle taloon vaan ruoka ja juoma tarjoillaan hänelle ulos.
Lapset ovat hyvin itsenäisiä ja leikkivät pääsääntöisesti yksin tai yhdessä. Vain harvoin vanhemmat ottavat osaa leikkeihin. Minä puolestani olen ollut aktiivisesti mukana lasten leikeissä ja meillä onkin olkut oikein hauskaa! En tiedä olenko saanut annettua hiukan vaikutteita, sillä tuntuu, että vanhempien ja apulaisten osallistuminen lasten leikkeihin on lisääntynyt vähitellen täällä oloni aikana.
En tiedä muista perheistä, mutta minun perheessäni puhutaan paljon. Erityisesti viikolla äidin palattua töistä, puheensorina jatkuu sinne asti, kunnes hiljennytään nukkumaan. Aikuiset keskustelevat swahiliksi, mutta usein lasten kanssa puhuessaan he keskustelevat englanniksi. Näkee siis, kuinka tärkeänä englannin kielen oppimista täällä pidetään. Perheeni vanhemmat puhuvat ihan ok englantia, tosin aksentti heillä on niin voimakas, että joskus on vaikeuksia saada selvää. Perheen poika puhuu englantia todella hyvin, häntä ymmärtää kyllä hyvin, mutta toisinaan lauseissa ei ole mitään järkeä! 😀
Päivärytmi on hyvin erilainen kuin suomalaisissa perheissä. Aamupala syödään kello seitsemän ja kymmenen välillä. Lounas on iltapäivällä kahden kolmen aikoihin ja päivällinen/illallinen syödään aikaisintaan kahdeksan aikaan. Eli vain kolme ateriaa päivässä. Aamupala koostuu leivästä ja teestä, lapsilla lisäksi puuroa. Pääateriat koostuvat yleensä riisistä ja pavuista. Lisäksi voi olla lihaa tai kalaa sekä paistettua kaalta. Joskus riisin lisäksi voi olla pastaa tai perinteistä tansanialaista ruokaa, ugalia. Eri aterioiden välillä lapset saavat pieniä välipaloja, joka on useimmiten leipää, pienillä lapsilla maitoa. Ennen ateriaa tai aterian aikana lapset eivät saa juoda ja aikuisetkin juovat aterian aikana vain harvoin. Annoskoot ovat valtavia ja perheen poika syö jopa suurempia annoksia kuin minä!
Lasten päiväuniaika vaihtelee. Yleensä ainakin pienimmäinen menee lounaan jälkeen unille. Viikolla poika ei nuku päiväunia vaan yleensä läksyjen tekoon on ryhdyttävä syönnin jälkeen. Tosin, jos isä ei ole kotona, syö poika viiteen kuuten asti lounastaan ja rupeaa sen jälkeen leikkimään. Tällöin läksyt tehdään silmät ristissä illallisen jälkeen tai juuri ennen illallista. Viikonloppuisin myös poika nukkuu pääsääntöisesti päikkärit, yleensä klo 17-19. Eli todella myöhään. Usein hän kuitenkin jo pilkkii illallisen aikaan ja menee tyytyväisenä syönnin jälkeen unille.
Minun villi veikkaukseni on, että perheeni elämä ja päivärytmi vastaa hyvin pitkälti jokaista tansanialaista perhettä.
Elinolosuhteet on sitten toinen seikka. Minun perheeni on keskivertoista varakkaampi. Heillä on upea talo, täysin sisustettu koti ja kaksi apulaista. Myös oma auto löytyy, tosin en ole kertaakaan sitä nähnyt vielä liikenteessä. Talo tosin on vielä keskeneräinen. Ei ielä juoksevaa vettä tai sähköliittymää. Vierashuoneesta puuttuu myös välikatto. Puutarha on vielä alkutekijöissä ja pihatyöt kesken. Kuitenkin he ilmeisesti harkitsevat toisen tontin ostoa, että saisivat toisen talon vähän kuin loma-asunnoksi. Tansaniassa tuloerot ovat kuitenkin valtavia, kuten koko Afrikassa, joten on muistettava, ettei kaikilla mene yhtä hyvin.
tiistai 17. huhtikuuta 2018
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Tansanialainen päiväkoti
Olen täällä Tansaniassa tosiaan vapaaehtoistyössä. Projekti, johon osallistun, on avustamista paikallisessa päiväkodissa. Projektiin osallistuminen on myös osa opintojani, kahdellakin tavalla.
Alkujaan lähdin tähän vain sillä, että halusin jotain uudenlaista kokemusta maailmalta. Uusia näkökulmia, itsensä löytämistä, suomalaisuuden arvostamista. Ne oli tavoitteet lähtiessä. Kun reissun sai vielä yhdistettyä opintoihin niin, että se kuittaisi toisen työharjoitteluni ja olisi koulun tukema rahallisesti, oli päätös lähdöstä suhteellisen helppo.
Projekti on siis toinen työharjoittelu sosionominopinnoissani, mutta matkan varrella siitä muodostui jotain muutakin; moniammatillinen hanketyö. Opintoihini kuuluu kyseinen opintojakso ja vähän mutkan kautta päädyin vaihtoehtoon, että päiväkoti olisi osana tätä hanketta. Perinteinen tansanialainen päiväkoti on aikuismäärältään pieni, mutta lapsimäärältään suuri. Esimerkiksi minun päiväkotini toimii kolmen aikuisen voimin, mutta lapsia on jo lähemmäs 70! Suomessa siis on ihan turha valittaa liian suurista ryhmistä! :D
Lapsijoukko on jakautunut kolmeen ryhmään. Nuorimmaiset muodostavat Baby Classin, jossa nuorimmaiset ovat noin pari vuotiaita ja vanhimmat 3-4-vuotiaita. Yksi aikuinen ja kolmisenkymmentä lasta on tässä ryhmässä. Toinen ryhmä on Middle Class. Tässä ryhmässä on 3-4-vuotiaita. Jälleen yksi aikuinen, mutta "vain" parisenkymmentä lasta. Kolmas ryhmä on Top Class. Tämä luokka koostuu pääosin 5-6-vuotiaista eli on esiluokkaryhmä. Jälleen yksi aikuinen ja parisenkymmentä lasta. Yksi aikuisista on päiväkodin johtaja. Hänen vastuuryhmänsä on Middle Class, joten hänen joutuessa hoitamaan johtajan tehtäviä, liittyy Middle Class joko Baby tai Top Classin tunneille. Ikäjalaumaa ryhmissä kuitenkin on, sillä lapset sijoittuvat ryhmiin enemmän kehitysasteensa perusteella kuin ikäänsä perusteella.
Jos olit tarkkana lukiessasi huomasit, että lapset on jaettu "luokkiin". Tämä johtuu siitä, että perinteinen päiväkoti täällä, valmistelee lapsen kouluelämään heti pienestä pitäen. Täällä ei siis päiväkodeissa lapset leiki kotia tai lue aikuisen kanssa kirjaa, vaan 8-16 lasketaan matikkaa, opetellaan numeroita, harjoitellaan kirjoittamista, opetellaan kirjaimia ja aakkosia, sekä harjoitellaan oikeaoppista värittämistä. Oppituntien väleissä lauletaan ja leikitään pieniä hetkiä. Top Classillä on opetusta koko päivän, mutta Baby ja Middle Class käyvät päiväunille ruokailun jälkeen noin kahden maissa.
Monet päiväkodit toimivat paikallisten voimalla. Päiväkoti ei siis tarkoita täällä automaattisesti ammattimaista varhaiskasvatusta. Päiväkoti, jossa minä olen, onkin alkujaan perustettu kyseiselle asuinalueelle juuri siksi, että lapset saisivat ammattilaisten ohjaamaa opetusta. Kaikki kolme opettajaa ovat siis koulutettuja.
Tansaniaan on vähitellen alkanut rantautumaan päiväkotimalli, joka Suomessakin tunnetaan. Kehitys on kuitenkin hidasta, sillä opiskelu on kallista, päiväkodissa työskentely ei takaa välttämättä tuloja ja vanhemmilla on edelleen perinteiset odotukset päiväkodin toiminnasta. Päiväkotini tavoitteena onkin, että toiminta vähitellen muutettaisiin ja päiväkoti olisi jonain päivänä virallinen montessoripäiväkoti.
Tähän liittyy tämä hanketyön opintojaksoni. Parin luokkakaverin kanssa lähdemme hankkimaan varoja, jotta päiväkoti saisi montessorivälineitä hankittua. Vaikka päiväkoti tarvitsisi rahaa moneen muuhunkin asiaan, kuten opettajien palkkoihin, ruokaan ja rakennusten viimeistelyyn, koin, että montessorovälineiden hankinta olisi kuitenkin se ensisijainen hankekohde päiväkodin eteenpäin viemiseksi.
Työskentely tansanialaisessa päiväkodissa on avannut silmäni tajuamaan miten hyvin asiat Suomessa todellisuudessa on. Meillä on varmat tulot joka kuukausi, lapset ainakin pääasiassa tottelevat hoitajia, ryhmät ovat oikeasti minimaalisen pieniä ja työpäivän jälkeen on aikaa sekä energiaa touhuta vielä kotonakin. Ja se joka tässä vaiheessa ajattelee, että näin ei ole, että suomalainen päiväkotisysteemi on huono niin on todellakin aika ostaa liput Afrikkaan ja vähän saada uutta näkökulmaa asioihin.
Suomessa on jo totuttu niin hyvään, että mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Ja todellisuus nyt vain on se, että ihan sama miten systeemi vuosien varrella muuttuu, niin ei siitä koskaan täydellistä tule. Miksi? Koska suurin tekijä, johon yksikään työntekijä tai päättäjä ei voi vaikuttaa, on ne lapset siellä töissä! Ihan sama onko ryhmässä 5 lasta tai 50 lasta, tulee päiviä, jolloin lapsella/lapsilla on huono päivä, jonka seurauksena olet lopenuupunut kotiin päästyäsi. Sitten on niitä päiviä, jotka saavat sinut hymyilemään vielä vuosienkin päästä! Nauti siis siitä, että palkkapäivänä tiedät saavasi täyden palkan, saat ostettua perheellesi ruokaa, saat asua viimeistellyssä kodissa ja päivän päätteeksi voit valita lähdetkö lenkille, leffaan vai loikoiletko sohvalla. Sitten vielä yksi lisä, joka meillä Suomessa on hyvin. Täällä Tansaniassa jokainen työntekijä tulee töihin kello seitsemäksi ja työpäivä päättyy neljän ja viiden välillä sitten, kun lapset on haettu ja luokkahuoneet siivottu. Ei ole porrastettuja työvuoroja tai lyhempiä päiviä. Ole siis kiitollinen siitä, että sinulla niitä on!
Alkujaan lähdin tähän vain sillä, että halusin jotain uudenlaista kokemusta maailmalta. Uusia näkökulmia, itsensä löytämistä, suomalaisuuden arvostamista. Ne oli tavoitteet lähtiessä. Kun reissun sai vielä yhdistettyä opintoihin niin, että se kuittaisi toisen työharjoitteluni ja olisi koulun tukema rahallisesti, oli päätös lähdöstä suhteellisen helppo.
Projekti on siis toinen työharjoittelu sosionominopinnoissani, mutta matkan varrella siitä muodostui jotain muutakin; moniammatillinen hanketyö. Opintoihini kuuluu kyseinen opintojakso ja vähän mutkan kautta päädyin vaihtoehtoon, että päiväkoti olisi osana tätä hanketta. Perinteinen tansanialainen päiväkoti on aikuismäärältään pieni, mutta lapsimäärältään suuri. Esimerkiksi minun päiväkotini toimii kolmen aikuisen voimin, mutta lapsia on jo lähemmäs 70! Suomessa siis on ihan turha valittaa liian suurista ryhmistä! :D
Lapsijoukko on jakautunut kolmeen ryhmään. Nuorimmaiset muodostavat Baby Classin, jossa nuorimmaiset ovat noin pari vuotiaita ja vanhimmat 3-4-vuotiaita. Yksi aikuinen ja kolmisenkymmentä lasta on tässä ryhmässä. Toinen ryhmä on Middle Class. Tässä ryhmässä on 3-4-vuotiaita. Jälleen yksi aikuinen, mutta "vain" parisenkymmentä lasta. Kolmas ryhmä on Top Class. Tämä luokka koostuu pääosin 5-6-vuotiaista eli on esiluokkaryhmä. Jälleen yksi aikuinen ja parisenkymmentä lasta. Yksi aikuisista on päiväkodin johtaja. Hänen vastuuryhmänsä on Middle Class, joten hänen joutuessa hoitamaan johtajan tehtäviä, liittyy Middle Class joko Baby tai Top Classin tunneille. Ikäjalaumaa ryhmissä kuitenkin on, sillä lapset sijoittuvat ryhmiin enemmän kehitysasteensa perusteella kuin ikäänsä perusteella.
Jos olit tarkkana lukiessasi huomasit, että lapset on jaettu "luokkiin". Tämä johtuu siitä, että perinteinen päiväkoti täällä, valmistelee lapsen kouluelämään heti pienestä pitäen. Täällä ei siis päiväkodeissa lapset leiki kotia tai lue aikuisen kanssa kirjaa, vaan 8-16 lasketaan matikkaa, opetellaan numeroita, harjoitellaan kirjoittamista, opetellaan kirjaimia ja aakkosia, sekä harjoitellaan oikeaoppista värittämistä. Oppituntien väleissä lauletaan ja leikitään pieniä hetkiä. Top Classillä on opetusta koko päivän, mutta Baby ja Middle Class käyvät päiväunille ruokailun jälkeen noin kahden maissa.
Monet päiväkodit toimivat paikallisten voimalla. Päiväkoti ei siis tarkoita täällä automaattisesti ammattimaista varhaiskasvatusta. Päiväkoti, jossa minä olen, onkin alkujaan perustettu kyseiselle asuinalueelle juuri siksi, että lapset saisivat ammattilaisten ohjaamaa opetusta. Kaikki kolme opettajaa ovat siis koulutettuja.
Tansaniaan on vähitellen alkanut rantautumaan päiväkotimalli, joka Suomessakin tunnetaan. Kehitys on kuitenkin hidasta, sillä opiskelu on kallista, päiväkodissa työskentely ei takaa välttämättä tuloja ja vanhemmilla on edelleen perinteiset odotukset päiväkodin toiminnasta. Päiväkotini tavoitteena onkin, että toiminta vähitellen muutettaisiin ja päiväkoti olisi jonain päivänä virallinen montessoripäiväkoti.
Tähän liittyy tämä hanketyön opintojaksoni. Parin luokkakaverin kanssa lähdemme hankkimaan varoja, jotta päiväkoti saisi montessorivälineitä hankittua. Vaikka päiväkoti tarvitsisi rahaa moneen muuhunkin asiaan, kuten opettajien palkkoihin, ruokaan ja rakennusten viimeistelyyn, koin, että montessorovälineiden hankinta olisi kuitenkin se ensisijainen hankekohde päiväkodin eteenpäin viemiseksi.
Työskentely tansanialaisessa päiväkodissa on avannut silmäni tajuamaan miten hyvin asiat Suomessa todellisuudessa on. Meillä on varmat tulot joka kuukausi, lapset ainakin pääasiassa tottelevat hoitajia, ryhmät ovat oikeasti minimaalisen pieniä ja työpäivän jälkeen on aikaa sekä energiaa touhuta vielä kotonakin. Ja se joka tässä vaiheessa ajattelee, että näin ei ole, että suomalainen päiväkotisysteemi on huono niin on todellakin aika ostaa liput Afrikkaan ja vähän saada uutta näkökulmaa asioihin.
Suomessa on jo totuttu niin hyvään, että mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Ja todellisuus nyt vain on se, että ihan sama miten systeemi vuosien varrella muuttuu, niin ei siitä koskaan täydellistä tule. Miksi? Koska suurin tekijä, johon yksikään työntekijä tai päättäjä ei voi vaikuttaa, on ne lapset siellä töissä! Ihan sama onko ryhmässä 5 lasta tai 50 lasta, tulee päiviä, jolloin lapsella/lapsilla on huono päivä, jonka seurauksena olet lopenuupunut kotiin päästyäsi. Sitten on niitä päiviä, jotka saavat sinut hymyilemään vielä vuosienkin päästä! Nauti siis siitä, että palkkapäivänä tiedät saavasi täyden palkan, saat ostettua perheellesi ruokaa, saat asua viimeistellyssä kodissa ja päivän päätteeksi voit valita lähdetkö lenkille, leffaan vai loikoiletko sohvalla. Sitten vielä yksi lisä, joka meillä Suomessa on hyvin. Täällä Tansaniassa jokainen työntekijä tulee töihin kello seitsemäksi ja työpäivä päättyy neljän ja viiden välillä sitten, kun lapset on haettu ja luokkahuoneet siivottu. Ei ole porrastettuja työvuoroja tai lyhempiä päiviä. Ole siis kiitollinen siitä, että sinulla niitä on!
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
Sansibar osa 5
Kun hotellihuoneen seinät alkaa ahdistaa ja ranta kyllästyttää (tai palamisen vuoksi et voi sinne mennä), on aika käydä automaatilta kunnon tukku rahaa ja lähteä shoppailemaan!
Kivikaupunki, kuten varmaan mikä tahansa turistikohde tai isompi kauppakeskittymä, on todellinen shoppailijan paratiisi! Shoppailureissulle kannattaa ottaa paikallinen opas mukaan, sillä hinta paikalliselle on usein eri kuin valkoiselle turistille, joten tulet suurella todennäköisyydellä pääsemään halvemmalla oppaan kanssa kulkiessa.
Kivikaupungista löytyy jokaisen budjettiin sopivaa shoppailtavaa. Isoimmat kaupat eli niin sanotut turistikaupat ovat aivan pääkadun tuntumassa. Näistä löytyy huippulaadukkaat tuotteet sekä Tansanian oman jalokiven, tansaniitin, kera koristellut upeat korut. Turistikaupoissa hintataso siis on aika korkea ja totesin jo ekana päivänä, että täältä ei ostella mitään. Hintavertailuna otetaan vaikka se, että samanlaiset kengät, jotka ostin lähitorilta 10 000 eli vajaalla neljällä eurolla, maksoi turistikaupassa $45 eli noin 35€! Eli vähän on katetta tuotteissa.
Tuotteet ovat laadukkaita, vaikka ostaisit niitä paikallisten pikkuputiikeista. Kunhan tarkistat huolella tuotteen ennen ostopäätöstä niin saat ostettua laatua mistä vain. Monissa paikallisissa putiikeissa kaikki tuotteet on käsityötä. Oli kyse koruista, vaatteista, maalauksista tai puuveistoksista, ovat ne myyjön tai jonkun hänen perheensä/sukulaisensa kädenjälkeä. Monissa vaateputiikeissa voikin nähdä ompelijan tai neulojan ja korukaupassa yksi myyjistä saattaa valmistaa uusia koruja takahuoneessa.
Vaikka minulla olisi vara shoppailla näissä turistikaupoissa ja olisi vara ottaa turistikierrokset oikeista matkatoimistoista, suuntaisin ihan periaatteesta pikkuputiikkeihin ja nappaisin kadulta matkaani oppaan. Turismi on suurin tulo paikallisille, joten haluan tukea rahankulutuksellani mahdollisimman montaa paikallista. Kuitenkin, jos päättäisin ostaa tansaniittikoruja, suuntaisin ehdottomasti turistikaupppoihin, jotta varmasti saan sitä mitä luvataan. Seuraavalla reissullani taidankin kuluttaa rahani tansaniittikoruihin ja jättää muut shoppailut sikseen... 😍
lauantai 14. huhtikuuta 2018
Sansibar osa 4
Ihana Kivikaupunki! ❤
Ennen lähtöä minulle sanottiin, että teen virheen, kun aion viettää koko kaksi viikkoa Kivikaupungissa. Olisihan se ollut upeaa nähdä muitakin paikkoja, mutta kyllä täälläkin riittää nähtävää kahdeksi viikoksi, jos vain jaksaa kävellä edestakaisin.
Itse en siis juurikaan käynyt missään vaan ainoastaan kävelin oppaani kanssa ympäri sokkeloisia katuja samalla shoppaillen. Joka päivä huomio kiinnittyi johonkin uuteen. Itse rakastan historiaa huokuvia kohteita, joten Kivikaupunki oli minulle täydellinen kohde! Ja paljon jäi vielä varmasti näkemättä, vähintäänkin erilaiset museot, jotka odottavat minua, kun tulen tänne seuraavan kerran.
Itse en siis juurikaan käynyt missään vaan ainoastaan kävelin oppaani kanssa ympäri sokkeloisia katuja samalla shoppaillen. Joka päivä huomio kiinnittyi johonkin uuteen. Itse rakastan historiaa huokuvia kohteita, joten Kivikaupunki oli minulle täydellinen kohde! Ja paljon jäi vielä varmasti näkemättä, vähintäänkin erilaiset museot, jotka odottavat minua, kun tulen tänne seuraavan kerran.
perjantai 13. huhtikuuta 2018
Sansibar osa 3
Ennen Sansibarille lähtöä etsin tietoa kauniista hiekkarannoista. Ihan sama mistä luin, niin kaikkialla vakuuteltiin, ettei Kivikaupungista löytyisi näitä turistien kaipaamia valkoisia hiekkarantoja.
Kolmantena päivänä menimme oppaani kanssa nauttimaan ruokaa ja juomaa kivaan kahvilaan, joka sijaitsee merenrannalla. Ja mitä silmäni näkevätkään? Kaunis valkoinen hiekkaranta avautuu upeana näkymänä kahvilan terassilta! Matkaa hotellille ehkä puolisen kilometriä. Jos on varaa vähän korkeampi tasoiseen hotelliin, sijaitsee tuolla kyseisellä rannalla Serena Inn niminen hotelli, jonka ravintolan terassilta laskeutuu portaat suoraan rantahietikolle! Eli jos ei ole vara reissailla taksilla eikä bussilla reissaaminen innosta niin ei hätää, rannasta pääsee nauttimaan Kivikaupungissakin! Uskaltaudu seikkailemaan ympäri ämpäri äläkä luota sinisilmäisesti matkaoppaisiin, ei ne aina ole oikeassa!
Ensimmäinen rantapäivä johti palaneeseen ihoon. Erityisesti kasvoni paloivat pahasti. Ennen rannalle lähtöä tuli ne kuuluisat viimeiset sanat: "Ei mun tarvii kasvoihin laittaa aurinkorasvaa". En siis ole käyttänyt aurinkorasvoja käsivarsiin, hartioihin tai naamaan viimeiseen neljään viikkoon, joten ajattelin, että turha rasvata kasvoja. No ilmeisesti se valkoinen hiekka ja meri kimmottaa sitä säteilyä auringosta sen verran voimakkaasti, että rannalla kannattaa laittaa rasvaa reilusti joka puolelle! Ja lisäillä sitä säännöllisin väliajoin!
Kolmantena päivänä menimme oppaani kanssa nauttimaan ruokaa ja juomaa kivaan kahvilaan, joka sijaitsee merenrannalla. Ja mitä silmäni näkevätkään? Kaunis valkoinen hiekkaranta avautuu upeana näkymänä kahvilan terassilta! Matkaa hotellille ehkä puolisen kilometriä. Jos on varaa vähän korkeampi tasoiseen hotelliin, sijaitsee tuolla kyseisellä rannalla Serena Inn niminen hotelli, jonka ravintolan terassilta laskeutuu portaat suoraan rantahietikolle! Eli jos ei ole vara reissailla taksilla eikä bussilla reissaaminen innosta niin ei hätää, rannasta pääsee nauttimaan Kivikaupungissakin! Uskaltaudu seikkailemaan ympäri ämpäri äläkä luota sinisilmäisesti matkaoppaisiin, ei ne aina ole oikeassa!
Ensimmäinen rantapäivä johti palaneeseen ihoon. Erityisesti kasvoni paloivat pahasti. Ennen rannalle lähtöä tuli ne kuuluisat viimeiset sanat: "Ei mun tarvii kasvoihin laittaa aurinkorasvaa". En siis ole käyttänyt aurinkorasvoja käsivarsiin, hartioihin tai naamaan viimeiseen neljään viikkoon, joten ajattelin, että turha rasvata kasvoja. No ilmeisesti se valkoinen hiekka ja meri kimmottaa sitä säteilyä auringosta sen verran voimakkaasti, että rannalla kannattaa laittaa rasvaa reilusti joka puolelle! Ja lisäillä sitä säännöllisin väliajoin!
torstai 12. huhtikuuta 2018
Sansibar osa 2
Pitkään en ehtinyt Kivikaupungin kaduilla tallustella, kun seuraani liimautui paikallinen opas. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, niin apua tarjoavilla kuin myös näillä oppailla on usein rahan kiilto silmissä. En siis aluksi oikein innostunut tästä, hiukan suomalaiseen makuun, liian tuttavallisesta afrikkalaismiehestä. Mutta koska hän ei suostunut jättämään minua rauhaan, suostuin istahtamaan hetkeksi ja katselemaan erilaisia vaihtoehtoja, mitä Sansibarilla on tarjottavana. Tiedostaen sen, ettei minulla kuitenkaan olisi paljoa rahaa niiden näkemiseen.
Hetken istuttuamme ja juteltuamme luottamukseni alkoi kasvaa. Jätkä vaikutti ihan suhteellisen luotettavalta ja niin lähdimme yhdessä kiertelemään Kivikaupungin katuja.
Kiersimme niin sanotun kaupunkikierroksen, johon kuuluu sokkeloisessa Kivikaupungissa kiertely, torialue, joka jakaa vanhan ja uuden kaupungin toisistaan, Tippu Tipin talo, Ihmeiden talo, the Old Fort, jonka keskellä hotellini sijaitsee sekä aglikaaninen kirkko, joka on rakennettu entisen orjatorin päälle. Kierros oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti seuraavalla kerralla uusiksi, sillä historiaa tuli niin paljon ettei kaikkea muista!
Ilta päättyi kauniiseen auringonlaskuun. Miten rakastankaan merellä ollessa auringonlaskuja! Hitaasti lipuvat purjeveneet, hento tuuli kasvoilla, erilaisia kaupungin ääniä ja upeat värit.. Ah, kyllä siinä sielu lepää!
Tiistaina suuntasimme kohti Prison Islandia, joka toimi aikoinaan sekä rikollisten, että kaupaksi kelpaamattomien orjien sijoituspaikkana. Nyt vanhan vankilan jäljellä olevissa osissa sijaitsee hotelli ja ravintola. Ehdoton turistimagneetti saarella on kuitenkin kilpikonnatarha, jossa tallustelee jättikilpikonnia. Oli ihana syöttää ja rapsutella konnia sekä vain ihmetellä niiden elämää. Jos olisi ollut reissuseuraa mukana, saarella jaksaisi viettää koko päivän. Rannalla voisi ottaa aurinkoa, voisi sukellella, nauttia ravintolan tarjonnasta, pulahtaa uima-altaaseen ja viettää pidempään aikaa kilpikonnien seurassa. Ja mikä olisikaan romanttisempaa, kun seilata takaisin Kivikaupunkiin auringonlaskun aikaan?
Kiersimme niin sanotun kaupunkikierroksen, johon kuuluu sokkeloisessa Kivikaupungissa kiertely, torialue, joka jakaa vanhan ja uuden kaupungin toisistaan, Tippu Tipin talo, Ihmeiden talo, the Old Fort, jonka keskellä hotellini sijaitsee sekä aglikaaninen kirkko, joka on rakennettu entisen orjatorin päälle. Kierros oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti seuraavalla kerralla uusiksi, sillä historiaa tuli niin paljon ettei kaikkea muista!
Ilta päättyi kauniiseen auringonlaskuun. Miten rakastankaan merellä ollessa auringonlaskuja! Hitaasti lipuvat purjeveneet, hento tuuli kasvoilla, erilaisia kaupungin ääniä ja upeat värit.. Ah, kyllä siinä sielu lepää!
Tiistaina suuntasimme kohti Prison Islandia, joka toimi aikoinaan sekä rikollisten, että kaupaksi kelpaamattomien orjien sijoituspaikkana. Nyt vanhan vankilan jäljellä olevissa osissa sijaitsee hotelli ja ravintola. Ehdoton turistimagneetti saarella on kuitenkin kilpikonnatarha, jossa tallustelee jättikilpikonnia. Oli ihana syöttää ja rapsutella konnia sekä vain ihmetellä niiden elämää. Jos olisi ollut reissuseuraa mukana, saarella jaksaisi viettää koko päivän. Rannalla voisi ottaa aurinkoa, voisi sukellella, nauttia ravintolan tarjonnasta, pulahtaa uima-altaaseen ja viettää pidempään aikaa kilpikonnien seurassa. Ja mikä olisikaan romanttisempaa, kun seilata takaisin Kivikaupunkiin auringonlaskun aikaan?
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Sansibar osa 1
Sansibar. Täällä sitä ollaan oltu kohta kaksi viikkoa! Mikä ihana kokemus, vaikka reissata ei ole ollut mahdollista tällä kertaa. Paratiisisaarella kuitenkin kelpaa olla oli sää sitten millainen tahansa tai budjetti mitä tahansa.
Itse olen nauttinut eniten ruuasta ja hotellihuoneen yksityisyydestä. On ollut ihana vain makoilla ilmastoidussa hotellihuoneessa ja katsoa elokuvia tunnista toiseen. On ollut ihana aamulla nousta virkistyneenä, ei hiestä märkänä. On ollut ihana syödä oikeaa aamupalaa, ei pelkkää leipää voilla teen kera. On ollut ihanaa saada joka päivä eri ruokaa. On ollut ihanaa päästä oikeaan suihkuun kuuman päivän päätteeksi ja juoda jääkaappikylmää vettä tai limua. Yksinkertaisesti kaikki on ollut ihanaa!
Matkani tänne alkoi sunnuntaina 25.päivä. Suuntasin ensin Mbezi Beachille eräiden perhetuttujen luokse, jotka tekevät lähetystyötä Dar es Salaamin ympäristössä, kaikkein köyhimpien keskuudessa. Siellä sain nauttia suomalaisesta seurasta ja suomalaistyylisestä ruuasta. Ihaninta oli saada kunnollista kahvia kahden kuukauden tauon jälkeen!
Seuraavana päivänä eli 26.päivä matkani jatkui lauttaterminaaliin ja sieltä lautalla Sansibariin. Satamassa pyörii paljon apureita, jotka haluavat avustaa sinua ostamaan liput tai kantamaan tavaroitasi. Muista, että he tekevät sen rahan kiilto silmissä, ei ystävällisyyttään. Jos siis olet tiukalla budjetilla, kieltäydy kaikesta avusta tai tee selväksi, ettet aio maksaa neuvoista. Itse olin hiukan väsynyt ja myös tosi stressaantunut, sillä jännitin matkaani Sansibarille ihan urakalla. Erehdyin siis hyväksymään avunannon ja se maksoi minulle noin 15 euroa.
Lauttalippu maksoi alle 30€ economy-luokassa. VIP-lippu olisi maksanut 40€. Lauttani lähti matkaan aikataulussa, noin kello 12.30. Matka lautalla kestää 2,5 tuntia eli olimme Sansibarilla kolmen maissa. Sansibarilla on oma maahantulovirastonsa, joten maihin saavuttaessa oli turvatarkastus, maassaololomakkeen täyttö ja passitarkastus. Homma meni kuitenkin todella nopeasti ja olin terminaalista ulkona alle 10 minuutissa. Matka hotellilleni oli lyhyt, joten kävelin. Matkalla oli jos millaista kyselijää, mutta jatkoin rivakasti matkaa vain nopeasti vastaten tervehdyksiin. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin hotellille. Minut vastaanotti erittäin ystävällinen, etnisiltä juuriltaan oleva intialainen. Sisäänkirjautuminen tapahtui nopeasti ja pian olinkin kotiutumassa hotellihuoneeseen. Pitkään en kuitenkaan malttanut huoneessani viipyä, sillä halusin päästä näkemään, mitä Kivikaupungilla on tarjottavana..
Itse olen nauttinut eniten ruuasta ja hotellihuoneen yksityisyydestä. On ollut ihana vain makoilla ilmastoidussa hotellihuoneessa ja katsoa elokuvia tunnista toiseen. On ollut ihana aamulla nousta virkistyneenä, ei hiestä märkänä. On ollut ihana syödä oikeaa aamupalaa, ei pelkkää leipää voilla teen kera. On ollut ihanaa saada joka päivä eri ruokaa. On ollut ihanaa päästä oikeaan suihkuun kuuman päivän päätteeksi ja juoda jääkaappikylmää vettä tai limua. Yksinkertaisesti kaikki on ollut ihanaa!
Matkani tänne alkoi sunnuntaina 25.päivä. Suuntasin ensin Mbezi Beachille eräiden perhetuttujen luokse, jotka tekevät lähetystyötä Dar es Salaamin ympäristössä, kaikkein köyhimpien keskuudessa. Siellä sain nauttia suomalaisesta seurasta ja suomalaistyylisestä ruuasta. Ihaninta oli saada kunnollista kahvia kahden kuukauden tauon jälkeen!
Seuraavana päivänä eli 26.päivä matkani jatkui lauttaterminaaliin ja sieltä lautalla Sansibariin. Satamassa pyörii paljon apureita, jotka haluavat avustaa sinua ostamaan liput tai kantamaan tavaroitasi. Muista, että he tekevät sen rahan kiilto silmissä, ei ystävällisyyttään. Jos siis olet tiukalla budjetilla, kieltäydy kaikesta avusta tai tee selväksi, ettet aio maksaa neuvoista. Itse olin hiukan väsynyt ja myös tosi stressaantunut, sillä jännitin matkaani Sansibarille ihan urakalla. Erehdyin siis hyväksymään avunannon ja se maksoi minulle noin 15 euroa.
Lauttalippu maksoi alle 30€ economy-luokassa. VIP-lippu olisi maksanut 40€. Lauttani lähti matkaan aikataulussa, noin kello 12.30. Matka lautalla kestää 2,5 tuntia eli olimme Sansibarilla kolmen maissa. Sansibarilla on oma maahantulovirastonsa, joten maihin saavuttaessa oli turvatarkastus, maassaololomakkeen täyttö ja passitarkastus. Homma meni kuitenkin todella nopeasti ja olin terminaalista ulkona alle 10 minuutissa. Matka hotellilleni oli lyhyt, joten kävelin. Matkalla oli jos millaista kyselijää, mutta jatkoin rivakasti matkaa vain nopeasti vastaten tervehdyksiin. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin hotellille. Minut vastaanotti erittäin ystävällinen, etnisiltä juuriltaan oleva intialainen. Sisäänkirjautuminen tapahtui nopeasti ja pian olinkin kotiutumassa hotellihuoneeseen. Pitkään en kuitenkaan malttanut huoneessani viipyä, sillä halusin päästä näkemään, mitä Kivikaupungilla on tarjottavana..
tiistai 10. huhtikuuta 2018
Paikallinen kulttuuri osa 2
"Muzungu! Muzungu!" Noihin huutoihin ja kutsumiseen kannattaa henkisesti varautua Afrikkaan reissatessa. Kannattaa tehdä myös itselleen jo ennen reissuun lähtöä selväksi, keiden kutsuun vastaa ja keiden ei. On hyvä omata myös pientä sävelkorvaa, tämä helpottaa kaduilla kulkiessa useimmissa tapauksissa erottamaan kuka aidosti haluaa ystävällisyyttään sinuun tutustua ja kenellä on rahan kiilto silmissä.
Vaikka useimmiten tansanialaiset tervehtivät sinua englanniksi, kannattaa muutama sana opetella swahiliksi. Tansanialaisilla on ehkä miljoona ja tuhat tervehdystä, mutta jo ihan parilla pääsee alkuun ja pärjää pitkälle. Paikallisten tervehdysten osaaminen oman kokemukseni mukaan myös lisää kunnioitusta valkoista kohtaan ja vähentää ihmisten halukkuutta huijata sinua.
Kaikista yleisin tervehdys on "Mambo!" tai "Mambo vipi?". Tähän vastataan "Poa.". Yksinkertaisesti tämä on ihan vain "Mitä kuuluu? Hyvää.". Toinen aika yleinen on "Jambo!", johon vastataan samalla tavalla. Sitten on "Habari.", johon myös voidaan liittää muita sanoja, kuten "Habari za asubuhi" eli "Hyvää huomenta" ja siihen vastataan samalla tavalla. Kirjaimellisesti habari tarkoittaa uutisia, mutta sen voi myös epävirallisesti kääntää kysyväksi: "Hyvin? Hyvin.". Näillä tervehdyksillä pääsee jo aika pitkälle ja paikalliset usein haluavat opettaa sinulle lisää!
Tervehdysten lisäksi kannattaa opetella muutamia perussanoja, varsinkin jos reissaat vähän syrjemmässä. Mitä kauemmas kaupunkien keskustasta mennään, sitä heikommin englantia yleisesti osataan. Kauppareissuja varten kannattaa ehkä opetella numerot, vaikkakin useimmiten numerot tulevat suhteellisen sujuvasti englanniksikin. Kiitos, tervetuloa, anteeksi eli asante, karibu, pole. Perushyvää sanastoa käytettäväksi. Lisäksi, jos olet rohkea ja uskaltaudut pikipikin eli paikallisen moottoripyörätaksin kyytiin, kannattaa muistaa pole pole eli hitaammin. Swahili-suomi tai swahili-englanti sanakirjaa olen kaivannut reissussa, sillä niitä en ehtinyt hankkia ennen reissuun lähtöä. Olisi helpottanut montaa kauppareissua, kun olisi voinut kirjasesta vilkasta sanoja swahiliksi.
Niin kuin tuossa ylempänä mainitsin, yksi yleisistä julkisen liikenteen välineistä on pikipiki, tansanialainen moottoripyörätaksi. Pikipiki voi olla vaarallinen kulkuväline ja sen käyttöä kannattaakin harkita tarkkaan. Toinen julkinen on daladala eli bussi. Sekään ei mikään maailman turvallisin ajoneuvo ole, mutta ehdottomasti turvallisempi kuin pikipiki. On kuitenkaan turha odottaa istumapaikkaa, sillä bussit ovat aina tupaten täynnä ja usein ovimies riekkuu ovi aukosta puoliksi ulkona, sillä ei mahdu enää kunnolla sisälle. Poistuminen bussista on siis ihan omaa luokkaansa ja usein bussiin astuessa kannattaa jo mietiä, meneekö perälle vai jääkö mahdollisimman lähelle ovea. Valkoisena naisena on se etu, että usein paikalliset tarjoavat sinulle paikkaansa ja pääset istumaan. Seisomapaikka daladalasta käy hyvin koko vartalotreeninä, sillä pysyäksesi pystyssä tarvitset jokaista kehosi lihasta!
Omanlaisensa julkisen liikenteen lisäksi paikalliset tunnetaan ajattomuudesta. Tästä olenkin tainnut jossain aikaisemmassa postauksessa jo puhuakin. Paikallisten kanssa sopiessa asioita ei koskaan kannata odotella aikataulussa pysymistä. Jos tapaaminen sovitaan kolmeksi voi kello lähestyä jo kuutta, kun ystäväsi saapuu paikalle. Myös matkustaessa kannattaa tämä ajattomuus ottaa huomioon. Busseilla ei ole juuri minkäänlaisia aikatauluja, joten matkan tekoon voi mennä aikaa. Älä siis jätä esimerkiksi lentokentälle lähtöä viime tippaan, sillä nopeasti huomaat myöhästyneesi lennolta. Tämä pätee myös perustakseihin: huonokuntoiset tiet ja ihmismäärä takaavat sen, että lähes aina on ruuhkan poikasta liikenteessä. Lyhyisinkiin taksimatkoihin kannattaa siis varata reilusti aikaa, jos haluaa suunnitellussa aikataulussa kohteeseen.
Vaikka useimmiten tansanialaiset tervehtivät sinua englanniksi, kannattaa muutama sana opetella swahiliksi. Tansanialaisilla on ehkä miljoona ja tuhat tervehdystä, mutta jo ihan parilla pääsee alkuun ja pärjää pitkälle. Paikallisten tervehdysten osaaminen oman kokemukseni mukaan myös lisää kunnioitusta valkoista kohtaan ja vähentää ihmisten halukkuutta huijata sinua.
Kaikista yleisin tervehdys on "Mambo!" tai "Mambo vipi?". Tähän vastataan "Poa.". Yksinkertaisesti tämä on ihan vain "Mitä kuuluu? Hyvää.". Toinen aika yleinen on "Jambo!", johon vastataan samalla tavalla. Sitten on "Habari.", johon myös voidaan liittää muita sanoja, kuten "Habari za asubuhi" eli "Hyvää huomenta" ja siihen vastataan samalla tavalla. Kirjaimellisesti habari tarkoittaa uutisia, mutta sen voi myös epävirallisesti kääntää kysyväksi: "Hyvin? Hyvin.". Näillä tervehdyksillä pääsee jo aika pitkälle ja paikalliset usein haluavat opettaa sinulle lisää!
Tervehdysten lisäksi kannattaa opetella muutamia perussanoja, varsinkin jos reissaat vähän syrjemmässä. Mitä kauemmas kaupunkien keskustasta mennään, sitä heikommin englantia yleisesti osataan. Kauppareissuja varten kannattaa ehkä opetella numerot, vaikkakin useimmiten numerot tulevat suhteellisen sujuvasti englanniksikin. Kiitos, tervetuloa, anteeksi eli asante, karibu, pole. Perushyvää sanastoa käytettäväksi. Lisäksi, jos olet rohkea ja uskaltaudut pikipikin eli paikallisen moottoripyörätaksin kyytiin, kannattaa muistaa pole pole eli hitaammin. Swahili-suomi tai swahili-englanti sanakirjaa olen kaivannut reissussa, sillä niitä en ehtinyt hankkia ennen reissuun lähtöä. Olisi helpottanut montaa kauppareissua, kun olisi voinut kirjasesta vilkasta sanoja swahiliksi.
Niin kuin tuossa ylempänä mainitsin, yksi yleisistä julkisen liikenteen välineistä on pikipiki, tansanialainen moottoripyörätaksi. Pikipiki voi olla vaarallinen kulkuväline ja sen käyttöä kannattaakin harkita tarkkaan. Toinen julkinen on daladala eli bussi. Sekään ei mikään maailman turvallisin ajoneuvo ole, mutta ehdottomasti turvallisempi kuin pikipiki. On kuitenkaan turha odottaa istumapaikkaa, sillä bussit ovat aina tupaten täynnä ja usein ovimies riekkuu ovi aukosta puoliksi ulkona, sillä ei mahdu enää kunnolla sisälle. Poistuminen bussista on siis ihan omaa luokkaansa ja usein bussiin astuessa kannattaa jo mietiä, meneekö perälle vai jääkö mahdollisimman lähelle ovea. Valkoisena naisena on se etu, että usein paikalliset tarjoavat sinulle paikkaansa ja pääset istumaan. Seisomapaikka daladalasta käy hyvin koko vartalotreeninä, sillä pysyäksesi pystyssä tarvitset jokaista kehosi lihasta!
Omanlaisensa julkisen liikenteen lisäksi paikalliset tunnetaan ajattomuudesta. Tästä olenkin tainnut jossain aikaisemmassa postauksessa jo puhuakin. Paikallisten kanssa sopiessa asioita ei koskaan kannata odotella aikataulussa pysymistä. Jos tapaaminen sovitaan kolmeksi voi kello lähestyä jo kuutta, kun ystäväsi saapuu paikalle. Myös matkustaessa kannattaa tämä ajattomuus ottaa huomioon. Busseilla ei ole juuri minkäänlaisia aikatauluja, joten matkan tekoon voi mennä aikaa. Älä siis jätä esimerkiksi lentokentälle lähtöä viime tippaan, sillä nopeasti huomaat myöhästyneesi lennolta. Tämä pätee myös perustakseihin: huonokuntoiset tiet ja ihmismäärä takaavat sen, että lähes aina on ruuhkan poikasta liikenteessä. Lyhyisinkiin taksimatkoihin kannattaa siis varata reilusti aikaa, jos haluaa suunnitellussa aikataulussa kohteeseen.
maanantai 9. huhtikuuta 2018
Paikallinen kulttuuri, osa 1
Tansania on kulttuurin osalta erittäin rikas maa. Täällä kietoutuvat yhteen afrikkalainen, länsimainen ja itämainen kultturi.
Afrikkalaiset perinteet näkyvät edelleen, vaikkakin oman kokemukseni mukaan heikosti. Vahvimmin ne näkyy ruokakulttuurissa, joka on edelleen hyvin perinteistä eikä muualta ole vielä tullut vaikutteita tavallisen kansan keskuuteen ulkomailta. Ravintoloissa ja hotelleissa ruokana on tarjolla jo hyvin länsimaista ruokaa, usein kuitenkin vahvalla afrikkalaisella twistillä. Eli vaikka tilaisit jotain "tuttua ja turvallista" ei se välttämättä ole ihan sitä mihin olet Suomessa tottunut.
Ruokakultturiin kuuluu vahvasti riisi ja pavut. Sitä syödään ainakin lähes päivittäin. Liha on harvinaisuus ja minun perheessäni se ainakin on enemmän sellainen pyhäruoka eli useimmin liharuuat keskittyy viikonloppuihin. Lisäksi tansanialaiset käyttävät runsaasti rasvaa ruuassa ja monet kahvileivät tai välipalatyyppiset ruuat ovat uppopaistettuja tai muuten rasvassa paistettuja.
Teen juonti on kahvia yleisempää ja useimmiten tee tehdään suoraan kasveista ei pusseista tai muruista kuten Suomessa. Johtunee ehkä vallitsevista lämpötiloista, mutta tuntuu kuin tee olisi täällä paljon kuumempaa kuin Suomessa, vaikka eihän se ole mahdollista!
Islam on uskontona hyvin vahvoilla Tansaniassa ja varsinkin Sansibarilla, jossa 90% väestöstä ovat muslimeja. Arabikulttuurin pitkät juuret näkyvät, varsinkin arkkitehtuurissa, sillä vanhoissa rakennuksissa on paljon arabikulttuurin vivahteita. Sansibarilla arabikulttuurin lisäksi on vahvat intialaiset kulttuuriperinnöt ja etniseltä taustaltaan intialaisia näkee katukuvassa paljon.
Teknologia puolestaan on tuonut Tansanian lähelle länsimaista kulttuuria. Televisio ja musiikki ovat ehkä voimakkaimmin vaikutuksen alaisia, mutta myös esimerkiksi uskonnon merkitys elämässä on erityisesti nuorilla alkanut vähentyä.
Vaikka monia länsimaisia piirteitä jo löytyy, on Tansanialla pitkä matka Suomen tasoiseen valtioon. Suurin ongelma on raha. Se hallitsee ja kahlitsee. Koska tuloerot ovat ihan omaa luokkaansa ja ihmismäärä ihan eri kuin Suomessa, on kehitys hidasta. Mutta kyllä Tansania vielä jonain päivänä on oman kultturinsa keskellä Suomen tasoinen maa. Matkaa kuitenkin on vielä paljon.
Ruokakultturiin kuuluu vahvasti riisi ja pavut. Sitä syödään ainakin lähes päivittäin. Liha on harvinaisuus ja minun perheessäni se ainakin on enemmän sellainen pyhäruoka eli useimmin liharuuat keskittyy viikonloppuihin. Lisäksi tansanialaiset käyttävät runsaasti rasvaa ruuassa ja monet kahvileivät tai välipalatyyppiset ruuat ovat uppopaistettuja tai muuten rasvassa paistettuja.
Teen juonti on kahvia yleisempää ja useimmiten tee tehdään suoraan kasveista ei pusseista tai muruista kuten Suomessa. Johtunee ehkä vallitsevista lämpötiloista, mutta tuntuu kuin tee olisi täällä paljon kuumempaa kuin Suomessa, vaikka eihän se ole mahdollista!
Islam on uskontona hyvin vahvoilla Tansaniassa ja varsinkin Sansibarilla, jossa 90% väestöstä ovat muslimeja. Arabikulttuurin pitkät juuret näkyvät, varsinkin arkkitehtuurissa, sillä vanhoissa rakennuksissa on paljon arabikulttuurin vivahteita. Sansibarilla arabikulttuurin lisäksi on vahvat intialaiset kulttuuriperinnöt ja etniseltä taustaltaan intialaisia näkee katukuvassa paljon.
Teknologia puolestaan on tuonut Tansanian lähelle länsimaista kulttuuria. Televisio ja musiikki ovat ehkä voimakkaimmin vaikutuksen alaisia, mutta myös esimerkiksi uskonnon merkitys elämässä on erityisesti nuorilla alkanut vähentyä.
Vaikka monia länsimaisia piirteitä jo löytyy, on Tansanialla pitkä matka Suomen tasoiseen valtioon. Suurin ongelma on raha. Se hallitsee ja kahlitsee. Koska tuloerot ovat ihan omaa luokkaansa ja ihmismäärä ihan eri kuin Suomessa, on kehitys hidasta. Mutta kyllä Tansania vielä jonain päivänä on oman kultturinsa keskellä Suomen tasoinen maa. Matkaa kuitenkin on vielä paljon.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Sadekausi(ko?)
Virallisesti sadekausi on alkanut, mutta se ei kuitenkaan ole hirveästi sääoloissa näkynyt. Sateet ovat tulleet pääosin öisin ja päivät ovat olleet paahtavan kuumia. Muutama isompi ukkosmyräkkä on ollut päivisin ja se on haastanut päiväkodin toimimista.
Sadekausi on siis ollut harvinaisen kuiva tänä vuonna, ainakin tähän mennessä. Ja ainakin tässä osassa Tansaniaa.
Mutta minä olen nauttinut! Kuumuus ja aurinko oli sitä, mitä tänne tullessa halusinkin. Vaikka se on välissä uuvuttavaa, on sadekausi tuonut sateettomuudesta huolimatta viileämmät yöt. Uni on siis maistunut paremmin eikä yön jälkeen ole hiestä märkänä.
Tällä hetkellä lomailen Sansibarilla, joten en tiedä mikä meininki mantereella on, mutta täällä sadekausi on alkanut vasta nyt kunnolla. Lähes koko viime yön satoi ja tänäänkin (3.4.) suurimman osan päivää. Tuleviksi päiviksi on luvattu lisää vettä. Odotan innolla miltä "kotipuolessa" näyttää, kun palaan. Kuinka paljon on maisemat vihertyneet lomani aikana!
Mutta minä olen nauttinut! Kuumuus ja aurinko oli sitä, mitä tänne tullessa halusinkin. Vaikka se on välissä uuvuttavaa, on sadekausi tuonut sateettomuudesta huolimatta viileämmät yöt. Uni on siis maistunut paremmin eikä yön jälkeen ole hiestä märkänä.
Tällä hetkellä lomailen Sansibarilla, joten en tiedä mikä meininki mantereella on, mutta täällä sadekausi on alkanut vasta nyt kunnolla. Lähes koko viime yön satoi ja tänäänkin (3.4.) suurimman osan päivää. Tuleviksi päiviksi on luvattu lisää vettä. Odotan innolla miltä "kotipuolessa" näyttää, kun palaan. Kuinka paljon on maisemat vihertyneet lomani aikana!
lauantai 7. huhtikuuta 2018
85%....latautuu...
Takana on nyt suurin osa reissusta. Lähtöpäivään on 14 vuorokautta. 14 vuorokauden kuluttua olen siis tähän aikaan, klo 12.00, lentokentällä mahdollisesti turvatarkastuksessa.
Matka on ollut aivan upea kokemus! Jokainen vuodatettu kyynel, uneton yö ja väliin jääneet sydämen lyönnit ahdistuksen seurauksena, ovat maksaneet itsensä takaisin.
Olen ammatillisesti oppinut valtavasti uutta! Päiväkoti, jossa vapaaehtoisprojektini on toteutunut on ollut täydellinen paikka minulle. On ollut ihana nähdä kuinka näiden kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut muutosta ja kehitystä parempaan, kohti johtajan unelmaa. Kokemus on saanut avaamaan silmät ja arvostamaan suomalaista kasvatusjärjestelmää. Ei, meillä Suomessakaan kaikki asiat ei ole täydellistä ja keskitymme vääriin asioihin kehityksessä parempaan, mutta meillä kuitenkin on järjestelmä, joka takaa hyvät kasvuolosuhteet sekä tasapuolisen peruskoulutuksen kaikille lapsille. Tätä se ei ole Tansaniassa ja Tansania kuitenkin on suhteellisen kehittynyt maa Afrikan maista puhuttaessa. Olen saanut ammatillisesti paljon, erityisesti itsevarmuutta työn tekemiseen.
Sen lisäksi, että matka on antanut ammatillisesti minulle paljon, on se ollut minulle myös valtava kasvutarina ihmisenä. Kaikki alkoi jo päätöksestä lähteä, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Matka Tansaniaan oli puntarissa parisuhteeni, rahatilanteeni ja yhdessä rakennetun kodin kanssa. Mutta tiesin, että katuisin loppu elämäni, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen nyt, johtipa se mihin tahansa. En ole mikään perinteinen kristitty, mutta uskoni Jumalaan on silti vahva. Elämälläni, kun on ollut tapana ihmeellisesti järjestyä mahdottomissakin tilanteissa. Sama päti tähänkin reissuun. Asiat vain ihmeellisesti järjestyivät, juuri kuten pitikin.
Tämä matka on täydentänyt minut. Olen aina kokenut, että elämästäni puuttuu jotain, mutta nyt. Aivan kuin olisin löytänyt elämäni tarkoituksen, itseni, unelmani, tulevaisuuteni. Olen oppinut hallitsemaan pelkojani ja käyttämään niitä voimana puskea eteenpäin. Olen uskaltanut ottaa askeleen tuntemattomaan ja elämään hetkessä, löytäen ja nähden uskomattomia asioita! Ja matkaa on vielä jäljellä! Vielä pari viikkoa on aikaa ammentaa tätä uskomatonta kokemusta itseeni ja valjastaa se tulevaisuutta varten.
Vaikka ikävöin Suomeen ja sen ylellisyyteen (kyllä, köyhän opiskelijan arki Suomessa tuntuu luksukselta tämän jälkeen), tulen ikävöimään Tansaniaa valtavasti! Vaikka kotini on Suomessa, jää osa sydäntäni pysyvästi tänne.
Koti-ikävää potien,
Alisa
Olen ammatillisesti oppinut valtavasti uutta! Päiväkoti, jossa vapaaehtoisprojektini on toteutunut on ollut täydellinen paikka minulle. On ollut ihana nähdä kuinka näiden kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut muutosta ja kehitystä parempaan, kohti johtajan unelmaa. Kokemus on saanut avaamaan silmät ja arvostamaan suomalaista kasvatusjärjestelmää. Ei, meillä Suomessakaan kaikki asiat ei ole täydellistä ja keskitymme vääriin asioihin kehityksessä parempaan, mutta meillä kuitenkin on järjestelmä, joka takaa hyvät kasvuolosuhteet sekä tasapuolisen peruskoulutuksen kaikille lapsille. Tätä se ei ole Tansaniassa ja Tansania kuitenkin on suhteellisen kehittynyt maa Afrikan maista puhuttaessa. Olen saanut ammatillisesti paljon, erityisesti itsevarmuutta työn tekemiseen.
Sen lisäksi, että matka on antanut ammatillisesti minulle paljon, on se ollut minulle myös valtava kasvutarina ihmisenä. Kaikki alkoi jo päätöksestä lähteä, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Matka Tansaniaan oli puntarissa parisuhteeni, rahatilanteeni ja yhdessä rakennetun kodin kanssa. Mutta tiesin, että katuisin loppu elämäni, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen nyt, johtipa se mihin tahansa. En ole mikään perinteinen kristitty, mutta uskoni Jumalaan on silti vahva. Elämälläni, kun on ollut tapana ihmeellisesti järjestyä mahdottomissakin tilanteissa. Sama päti tähänkin reissuun. Asiat vain ihmeellisesti järjestyivät, juuri kuten pitikin.
Tämä matka on täydentänyt minut. Olen aina kokenut, että elämästäni puuttuu jotain, mutta nyt. Aivan kuin olisin löytänyt elämäni tarkoituksen, itseni, unelmani, tulevaisuuteni. Olen oppinut hallitsemaan pelkojani ja käyttämään niitä voimana puskea eteenpäin. Olen uskaltanut ottaa askeleen tuntemattomaan ja elämään hetkessä, löytäen ja nähden uskomattomia asioita! Ja matkaa on vielä jäljellä! Vielä pari viikkoa on aikaa ammentaa tätä uskomatonta kokemusta itseeni ja valjastaa se tulevaisuutta varten.
Vaikka ikävöin Suomeen ja sen ylellisyyteen (kyllä, köyhän opiskelijan arki Suomessa tuntuu luksukselta tämän jälkeen), tulen ikävöimään Tansaniaa valtavasti! Vaikka kotini on Suomessa, jää osa sydäntäni pysyvästi tänne.
Koti-ikävää potien,
Alisa
perjantai 6. huhtikuuta 2018
Safarilla, osa 4
Toinen aamu safarilla alkoi aikaisin, sillä vuorossa oli kävelysafari ennen paluumatkaa. Auto starttasi jo puoli seitsemältä ja lyhyen ajomatkan jälkeen astuimme ulos autosta aseistetun suojelijan kanssa. Meitä vastassa oli odottamassa yhteen lukuisista heimoista oleva henkilö. En siis millään muista, mistä heimosta kävelysafarioppaamme oli, mutta oli huippua, että oppaanamme oli oikea heimolainen!
Emme juurikaan nähneet eläimiä, mutta kävely oli todella mielenkiintoinen. Näimme erilaisia jälkiä, joista opas kertoi. Lisäksi opas myös kertoi kuinka he selviytyvät ja ovat selviytyneet kaikkien vuosikymmenien ja -satojen ajan.
Kävelysafarin jälkeen palasimme leirintäalueelle, söimme aamiaisen, pakkasimme tavarat ja sitten alkoi jälleen pitkä paluumatka takaisin Eco Villageen. Paluumatkalla näimme valtavia apinalaumoja! Ja jälleen kaunis luonto sai minut sanattomaksi... Vaikka safariviikonloppu oli todella upea, oli ihana palata takaisin "kotiin". Tuttu sänky ja rakkaaksi muodostuneen perheen näkeminen täydensivät ihanan viikonlopun.
Emme juurikaan nähneet eläimiä, mutta kävely oli todella mielenkiintoinen. Näimme erilaisia jälkiä, joista opas kertoi. Lisäksi opas myös kertoi kuinka he selviytyvät ja ovat selviytyneet kaikkien vuosikymmenien ja -satojen ajan.
Kävelysafarin jälkeen palasimme leirintäalueelle, söimme aamiaisen, pakkasimme tavarat ja sitten alkoi jälleen pitkä paluumatka takaisin Eco Villageen. Paluumatkalla näimme valtavia apinalaumoja! Ja jälleen kaunis luonto sai minut sanattomaksi... Vaikka safariviikonloppu oli todella upea, oli ihana palata takaisin "kotiin". Tuttu sänky ja rakkaaksi muodostuneen perheen näkeminen täydensivät ihanan viikonlopun.
torstai 5. huhtikuuta 2018
Safarilla, osa 3
Aamu valkeni raikkaana, kiitos yöllisen ukkosmyrskyn. Linnut lauloivat ja metsän reunassa apinat huusivat. Tuntui kuin olisin ollut lähellä paratiisia.
Maukkaan aamupalan jälkeen, noin klo 9.00, automme jälleen starttasi. Tällä kertaa määränpäänä oli Selousin kansallispuiston alue. Matka porteille kesti ehkä puolisen tuntia. Jo matkalla näimme apinoita, mutta varsinainen elämys alkoi vasta siitä, kun ajoimme sisään Selousin porteista...
Mikä sulle tulee ekana mieleen sanasta 'safari'? Mun ensimmäinen ajatus on Leijonakuningas ja Jylhäkallio. Avaraa maata horisonttiin asti muutaman savannipuun kera, jonka alla leijonat lepäävät aterian jälkeen tai suojautuvat paahtavalta auringon paisteelta.
VÄÄRIN! Safariin kuuluu myös tuo avara maisema, mutta siihen kuuluu myös rehevä, tiivis kasvuinen metsä ja kaikkea niiden välillä. Maisemat ovat siis jo itsessään näkemisen arvoisia, mutta tietysti safarille lähdetään, jotta nähtäisiin eläimiä. Me oltiinkin onnekkaita, sillä näimme lukuisia eläimiä. Eniten näkyi erilaisia antilooppeja, mutta myös paljon muitakin eläimiä. Kirahveja oli paljon, samoin erilaisia lintuja. Seeproja näkyi, mutta suurimmaksi osaksi aika kaukana. Norsuja näimme myös, mikä kuulemma on harvinaista, sillä ne pysyttelevät päivisin yleensä metsikössä. Oli siis hyvä, että yöllä satoi, sillä se viilensi ilmaa ja houkuteli eläimet näkysälle.
Kuitenkin yksi sateesta johtuva huono tuuri osui matkalle: mutaan jumahtanut kuorma-auto. Autoa ei päässyt kiertämään, joten matkamme ei jatkunut niin syvälle puistoon kuin alkujaan olisi pitänyt. Matkan olisi kuulunut jatkua vesialueelle, jossa usein on leijonia. Leijonat jäi siis tällä reissulla näkemättä. Takaisin siis on joskus tultava!
Paluumatkalle lähdettäessä alkoi jälleen sataa. Myrsky olikin sitten kaatanut puun tielle eikä kiertotietä leirintäalueelle ollut. Oppaamme yritti päästä ryteikön kautta kiertämään kaatunutta puuta sillä seurauksella, että automme jäi kiinni mutaan. Siinä sitä sitten oltiin tunti jumissa. Vihdoin paikalle sitten saapui järeämpää kalustoa, jolla puu saatiin siirettyä tieltä ja meidät vedettyä mudasta takaisin tielle. Kokemusten jälkeen mieli oli todella väsynyt ja tuhdin illallisen jälkeen olikin ihana painaa pää tyynyyn.
Safaria ikävöiden,
Alisa
Maukkaan aamupalan jälkeen, noin klo 9.00, automme jälleen starttasi. Tällä kertaa määränpäänä oli Selousin kansallispuiston alue. Matka porteille kesti ehkä puolisen tuntia. Jo matkalla näimme apinoita, mutta varsinainen elämys alkoi vasta siitä, kun ajoimme sisään Selousin porteista...
Mikä sulle tulee ekana mieleen sanasta 'safari'? Mun ensimmäinen ajatus on Leijonakuningas ja Jylhäkallio. Avaraa maata horisonttiin asti muutaman savannipuun kera, jonka alla leijonat lepäävät aterian jälkeen tai suojautuvat paahtavalta auringon paisteelta.
VÄÄRIN! Safariin kuuluu myös tuo avara maisema, mutta siihen kuuluu myös rehevä, tiivis kasvuinen metsä ja kaikkea niiden välillä. Maisemat ovat siis jo itsessään näkemisen arvoisia, mutta tietysti safarille lähdetään, jotta nähtäisiin eläimiä. Me oltiinkin onnekkaita, sillä näimme lukuisia eläimiä. Eniten näkyi erilaisia antilooppeja, mutta myös paljon muitakin eläimiä. Kirahveja oli paljon, samoin erilaisia lintuja. Seeproja näkyi, mutta suurimmaksi osaksi aika kaukana. Norsuja näimme myös, mikä kuulemma on harvinaista, sillä ne pysyttelevät päivisin yleensä metsikössä. Oli siis hyvä, että yöllä satoi, sillä se viilensi ilmaa ja houkuteli eläimet näkysälle.
Kuitenkin yksi sateesta johtuva huono tuuri osui matkalle: mutaan jumahtanut kuorma-auto. Autoa ei päässyt kiertämään, joten matkamme ei jatkunut niin syvälle puistoon kuin alkujaan olisi pitänyt. Matkan olisi kuulunut jatkua vesialueelle, jossa usein on leijonia. Leijonat jäi siis tällä reissulla näkemättä. Takaisin siis on joskus tultava!
Paluumatkalle lähdettäessä alkoi jälleen sataa. Myrsky olikin sitten kaatanut puun tielle eikä kiertotietä leirintäalueelle ollut. Oppaamme yritti päästä ryteikön kautta kiertämään kaatunutta puuta sillä seurauksella, että automme jäi kiinni mutaan. Siinä sitä sitten oltiin tunti jumissa. Vihdoin paikalle sitten saapui järeämpää kalustoa, jolla puu saatiin siirettyä tieltä ja meidät vedettyä mudasta takaisin tielle. Kokemusten jälkeen mieli oli todella väsynyt ja tuhdin illallisen jälkeen olikin ihana painaa pää tyynyyn.
Safaria ikävöiden,
Alisa
keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
Safarilla, osa 2
Ensimmäiseen iltaan kuului noin 2,5 tunnin vesisafari. Auto starttasi leirintäalueen pihasta 16.30. Matka joelle kesti noin 10 minuuttia, jossa hyppäsimme veneeseen toisen safariryhmän kanssa.
Vesisafari oli upea! Kauniita lintuja, virtahepoja ja pieni krokotiilinkin. Vesisafari päättyi kauniille hiekkadyynille keskellä Rujifi-jokea, juuri ennen auringonlaskua. Se oli jotain todella kaunista! Auringon laskettua palasimme maihin ja takaisin leirintäalueelle.
Vesisafarin jälkeen oli aika käydä (oikeassa!) suihkussa ennen illallista. Illallinen olikin todella herkullinen ja täyttävä, neljän lajin illallinen. Lempparina oli ehdottomasti täytetty avokado, joka tuo vieläkin veden kielelle! Loppuilta meni rentoutuessa ja nukkumaan mentiin jo ennen kymmentä.
Yöllä heräsin kovaan ukkosmyräkkään. Normaalisti rakastan ukkosia, mutta nyt majapaikkamme heikon rakenteen takia rehellisesti sanottuna pelotti! Hetki menikin, että nukahdin uudestaan...
Ukkosta muistellen,
Alisa
Vesisafari oli upea! Kauniita lintuja, virtahepoja ja pieni krokotiilinkin. Vesisafari päättyi kauniille hiekkadyynille keskellä Rujifi-jokea, juuri ennen auringonlaskua. Se oli jotain todella kaunista! Auringon laskettua palasimme maihin ja takaisin leirintäalueelle.
Vesisafarin jälkeen oli aika käydä (oikeassa!) suihkussa ennen illallista. Illallinen olikin todella herkullinen ja täyttävä, neljän lajin illallinen. Lempparina oli ehdottomasti täytetty avokado, joka tuo vieläkin veden kielelle! Loppuilta meni rentoutuessa ja nukkumaan mentiin jo ennen kymmentä.
Yöllä heräsin kovaan ukkosmyräkkään. Normaalisti rakastan ukkosia, mutta nyt majapaikkamme heikon rakenteen takia rehellisesti sanottuna pelotti! Hetki menikin, että nukahdin uudestaan...
Ukkosta muistellen,
Alisa
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Safarilla, osa 1
Bloggaaminen ajantasaisesti on osoittautunut yhdeksi isoksi ongelmaksi, sillä yhteydet ovat lähestulkoon olemattomat asuinalueella, jossa isäntäperheeni asuu. Sadekausi on entisestään huonontanut yhteyksiä ja ajoittain kuluu päiviä, että saa juuri ja juuri Whatsappin kautta viestit kulkemaan. Nyt viettelen pääsiäislomaa hotellin Wifin suojissa, joten tiedossa on nyt joksikin aikaa uusia postauksia!
Aloitetaan postaussarja safarireissulla!
Kävimme helmikuun puolessa välissä kivalla rannalla viettämässä huonetoverini läksiäisiä. Tuolla sitten aloimme keskustelemaan muiden vapaaehtoisten kanssa, että mitä kukin haluaisi kokea Tansania-reissunsa aikana. Siitä sai alkunsa safarireissun suunnittelu. Yhdellä vapaaehtoisella oli jo tiedossa yksi safarijärjestäjän numero, joten hän laittoi sinne kyselyä.
Meitä oli lähdössä vain kolme, joten hinta oli aika korkea henkeä kohden, $440/henkilö. Koimme kuitenkin, että hinta oli ok, sillä safari jonne olimme menossa oli Selous (lausutaan: seluu), joka siis on Tansanian suurin safarialue ja sijaitsee Tansanian suurimman joen, Rufijin, varrella. Tiedossa oli siis maasafarin lisäksi myös vesisafari.
Matkaan starttasimme kello 7.30 perjantaina 2.3. Oppaamme haki meidät siis Eco Villagesta, paikasta, jossa vapaaehtoisten kanssa asumme. Ajoimme ensin Mbagalaan, jossa saimme nostaa rahaa ja siellä oli myös toimistolta väkeä, jotka ottivat maksun safarireissustamme. Sitten starttasi varsinainen matka kohti safarialuetta.
Matka oli piiiitkä. Rankkojen sateiden takia osa tiepätkistä oli todella huonossa kunnossa, joten matkaan meni tavallista pidempään. Matkalla pysähdyimme lounaalle. Oli ihana saada jotain muuta ruokaa kuin papuja ja riisiä! Leirintäalueelle saavuimme vihdoin lähes kahdeksan tunnin jälkeen hiukan kolmen jälkeen. Jo pelkkä majapaikkamme näkeminen rauhoitti mielen. Maisemat olivat kauniit ja niissä ei voinut muuta kuin antaa mielen levätä.
Paratiisissa,
Alisa
Kävimme helmikuun puolessa välissä kivalla rannalla viettämässä huonetoverini läksiäisiä. Tuolla sitten aloimme keskustelemaan muiden vapaaehtoisten kanssa, että mitä kukin haluaisi kokea Tansania-reissunsa aikana. Siitä sai alkunsa safarireissun suunnittelu. Yhdellä vapaaehtoisella oli jo tiedossa yksi safarijärjestäjän numero, joten hän laittoi sinne kyselyä.
Meitä oli lähdössä vain kolme, joten hinta oli aika korkea henkeä kohden, $440/henkilö. Koimme kuitenkin, että hinta oli ok, sillä safari jonne olimme menossa oli Selous (lausutaan: seluu), joka siis on Tansanian suurin safarialue ja sijaitsee Tansanian suurimman joen, Rufijin, varrella. Tiedossa oli siis maasafarin lisäksi myös vesisafari.
Matkaan starttasimme kello 7.30 perjantaina 2.3. Oppaamme haki meidät siis Eco Villagesta, paikasta, jossa vapaaehtoisten kanssa asumme. Ajoimme ensin Mbagalaan, jossa saimme nostaa rahaa ja siellä oli myös toimistolta väkeä, jotka ottivat maksun safarireissustamme. Sitten starttasi varsinainen matka kohti safarialuetta.
Matka oli piiiitkä. Rankkojen sateiden takia osa tiepätkistä oli todella huonossa kunnossa, joten matkaan meni tavallista pidempään. Matkalla pysähdyimme lounaalle. Oli ihana saada jotain muuta ruokaa kuin papuja ja riisiä! Leirintäalueelle saavuimme vihdoin lähes kahdeksan tunnin jälkeen hiukan kolmen jälkeen. Jo pelkkä majapaikkamme näkeminen rauhoitti mielen. Maisemat olivat kauniit ja niissä ei voinut muuta kuin antaa mielen levätä.
Paratiisissa,
Alisa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)