maanantai 9. huhtikuuta 2018

Paikallinen kulttuuri, osa 1

Tansania on kulttuurin osalta erittäin rikas maa. Täällä kietoutuvat yhteen afrikkalainen, länsimainen ja itämainen kultturi. Afrikkalaiset perinteet näkyvät edelleen, vaikkakin oman kokemukseni mukaan heikosti. Vahvimmin ne näkyy ruokakulttuurissa, joka on edelleen hyvin perinteistä eikä muualta ole vielä tullut vaikutteita tavallisen kansan keskuuteen ulkomailta. Ravintoloissa ja hotelleissa ruokana on tarjolla jo hyvin länsimaista ruokaa, usein kuitenkin vahvalla afrikkalaisella twistillä. Eli vaikka tilaisit jotain "tuttua ja turvallista" ei se välttämättä ole ihan sitä mihin olet Suomessa tottunut.

Ruokakultturiin kuuluu vahvasti riisi ja pavut. Sitä syödään ainakin lähes päivittäin. Liha on harvinaisuus ja minun perheessäni se ainakin on enemmän sellainen pyhäruoka eli useimmin liharuuat keskittyy viikonloppuihin. Lisäksi tansanialaiset käyttävät runsaasti rasvaa ruuassa ja monet kahvileivät tai välipalatyyppiset ruuat ovat uppopaistettuja tai muuten rasvassa paistettuja.

Teen juonti on kahvia yleisempää ja useimmiten tee tehdään suoraan kasveista ei pusseista tai muruista kuten Suomessa. Johtunee ehkä vallitsevista lämpötiloista, mutta tuntuu kuin tee olisi täällä paljon kuumempaa kuin Suomessa, vaikka eihän se ole mahdollista!

Islam on uskontona hyvin vahvoilla Tansaniassa ja varsinkin Sansibarilla, jossa 90% väestöstä ovat muslimeja. Arabikulttuurin pitkät juuret näkyvät, varsinkin arkkitehtuurissa, sillä vanhoissa rakennuksissa on paljon arabikulttuurin vivahteita. Sansibarilla arabikulttuurin lisäksi on vahvat intialaiset kulttuuriperinnöt ja etniseltä taustaltaan intialaisia näkee katukuvassa paljon.

Teknologia puolestaan on tuonut Tansanian lähelle länsimaista kulttuuria. Televisio ja musiikki ovat ehkä voimakkaimmin vaikutuksen alaisia, mutta myös esimerkiksi uskonnon merkitys elämässä on erityisesti nuorilla alkanut vähentyä.

Vaikka monia länsimaisia piirteitä jo löytyy, on Tansanialla pitkä matka Suomen tasoiseen valtioon. Suurin ongelma on raha. Se hallitsee ja kahlitsee. Koska tuloerot ovat ihan omaa luokkaansa ja ihmismäärä ihan eri kuin Suomessa, on kehitys hidasta. Mutta kyllä Tansania vielä jonain päivänä on oman kultturinsa keskellä Suomen tasoinen maa. Matkaa kuitenkin on vielä paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana vapaa! Esitä rohkeasti kysymyksiä, jos niitä on!